Ajatuksia yhteiskunnasta

Uusi vuosi, uusi AY?

Kolmikanta – eli pääsiassa raskaan teollisuuden etujärjestö EK, palkansaajaliitot Akava, SAK, ja STTK, sekä Suomen hallitus – on ollut parrasvaloissa ison osan edellistä vuotta. Pääministeri Juha Sipilä avasi nykyisen keskustelun keväällä, jo ennen hallituksen kokoamista. Hän vaati tuottavuusloikkaa, eli ratkaisua, joka johtaa "5 prosentin hintakilpailukyvyn parantamiseen". Julkisessa keskustelussa pohdittiin hallituksen käytössä olevia keinoja ja tarkoittiko Sipilä tuottavuusloikalla sitä mitä sanoo, vai olisiko ehkä sittenkin parempi tavoitella työllisyysloikkaa.

EK kuitenkin katsoi, että tuottavuutta ei nosteta työllistämällä lisää ihmisiä, vaan totesi, että loikkaan tarvitaan "merkittävä työajan lisäys ilman kustannusten nousua". Palkansaajaliitot taas kokivat, että Sipilän ehdotus yhteiskuntasopimukseksi oli liian yksipuolinen. Akava totesi, että "esimerkiksi työnantajien vastuu työntekijöiden muutosturvasta irtisanomistilanteissa tai työelämän kehittämisestä ei muodostunut tarpeeksi vahvaksi".

Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta kariutuivat kaikki kolme kertaa, jotka ne käynnistettin. Tämän prosessin vaikeudet ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet siihen, että kritiikki kolmikantaista työmarkkinajärjestelmää – erityisesti sen palkansaajakärkeä, ammattiyhdistyksiä – kohtaan tuntuu kiihtyneen. Kun palkansaajaliitot järjestivät mielenilmauksen hallituksen toimia vastaan, sosiaalisessa mediassa kymmenet tuhannet ilmoittivat ylpeinä tulevansa kyseisenä päivänä töihin. Muutama tuhat jopa ilmoittautui tekemään Tupladuunipäivän ja pitämään "yhteiskunnan rattaat pyörimässä, vaikka toiset istuvatkin". Tuore verkkosivusto, Eroaliitosta.info, puolestaan kannustaa suorasukaisesti ihmisiä eroamaan ammattiyhdistyksestään.

Rakentavampaakin kritiikkiä on toki esitetty. Yhtäältä se kohdistuu koko kolmikantaisen järjestelmän epätasa-arvoiseen luonteeseen. Esimerkiksi tietokirjailija ja poliitikko Osmo Soininvaara sekä tietokirjailija ja tutkimusprofessori Heikki Hiilamo ovat todenneet, että "kolmikannassa on eettisesti arveluttavaa, että ilman ääntä jäävät ne, jotka eniten tukea tarvitsevat – lapset, sairaat, vanhukset, syrjäytyneet", vaikka "sosiaalipolitiikasta eli eläkkeistä, veroista ja jopa perusturvasta on sovittu Suomessa perinteisesti nk. kolmikantaperiaatteella eli työnantajajärjestöjen, työntekijäjärjestöjen ja valtion kesken". Jopa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder arvioi, että "kolmikannan aika nykyisessä muodossaan on todennäköisesti ohi". Pyrkiessään omalta osaltaan vähentämään työehtosopimusten yleissitovuutta, EK ilmoitti vuoden lopulla, että se "ei ensi vuoden huhtikuun jälkeen tee keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja".

Toisaalta monet kokevat juuri ammattiliittojen toimintatavat epätasa-arvoisiksi, lyhytnäköisiksi ja vanhanaikaisiksi. Esimerkiksi ajatuspaja Libera kiinnittää laajassa kannanotossaan huomiota henkilöstön jakautumiseen kahden kerroksen väkeen:

"Yläkerrassa asustavat etuoikeutetut ja vakituiset työntekijät, joilla on parhaat edut ja jäykät työehdot. Alakerta muodostuu harjoittelijoista, tilapäisistä ja/tai osa-aikaisista sekä vuokratyövoimasta, jotka lähinnä toimivat työvoimapuskureina. Luokkaero näiden ryhmien välillä on silmiinpistävä, mikä ei lainkaan vastaa ay-liikkeen markkinoimaa mielikuvaa työntekijöiden välisestä solidaarisuudesta."

Työelämän tutkija  tohtori Antti Kasvio toivoo ammattiyhdistyksiltä laajempaa yhteiskunnallista solidaarisuutta:

"Kansakuntamme voisi selvitä vähemmällä, jos ammattiyhdistysliike malttaisi nyt laittaa sordinon päälle ja ilmaisisi valmiutensa lähteä realistiselta pohjalta neuvottelemaan hallituksen ja elinkeinoelämän kanssa Suomen talouden tervehdyttämiseksi tarvittavista toimista."

Professori Alf Rehn kokee ammattiliittojen elävän menneessä maailmassa:

"Samalla liitot toimivat kuin se vanha maailma olisi vielä täällä, jotenkin. Taistelu jatkuu, mutta voitot ovat varsin pieniä - kunnes yt:t vievät nekin. On uusia taisteluja, joita tulisi käydä, mutta energia menee vanhojen etuuksien puolustamiseen. On uusia työntekijöitä, sellaisia, jotka määrittelevät itsensä ennemmin yrittäjiksi tai freelancereiksi, mutta [liittojen] kiinnostuksen kohteena ovat ennen kaikkea liittosopimukset."

Voisiko vuonna 2016 löytyä ammattiyhdistys, joka lähtisi ennakkoluulottomasti vastaamaan kritiikkiin ja ottaisi uudenlaisen roolin nykyaikaisen työntekijän vierellä? Voisiko näköalaa laajentaa perinteisten ammattien, ansaintamallien ja toimintatapojen ulkopuolelle? Voisiko ammattiyhdistys toimia entistä voimakkaammin ja monipuolisemmin koko elämän tukena – työnantajasta, toimialasta ja jopa tulolähteestä riippumatta?

Vertailukohdetta voi hakea toisesta murroksen keskellä olevasta suomalaisesta instituutiosta. Työterveyshuolto on vihdoin Sote-uudistustusten muutospaineiden kohteena. Työterveyslaitoksella arvioidaan, että "työnantajan vapaaehtoisesti tarjoamat sairaanhoitopalvelut saattavat supistua". Työterveyslaitoksen osaamiskeskuksen johtaja Jorma Mäkitalo toivoo, että "säästyneet rahat käytettäisiin työterveyshuollon työpaikkatoimintaan ja työntekijöiden työkyvyn tukemiseen". Myös ammattiyhdistys voisi vilkuilla enemmän tulevaan, ja osallistua sen rakentamiseen. Sen sijaan, että keskittyy joko tietyn koulutustaustan omaavien tai tietyllä teollisuudenalalla toimivien, yhdestä lähteestä tulonsa hankkivien, täysipäiväisesti työskentelevien saavutettujen etujen valvomiseen ja oikeuksien puolustamiseen, ammattiyhdistys voisi aktiivisemmin tukea työntekijän hyvinvointia ja ammattitaidon kehittämistä.

Perinteisten palveluiden rinnalle tulee tuoda uusia sähköisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvien käytäntöjen tehokkaan levittämisen ja koko jäsenistön asiantuntemuksen hyödyntämisen. Jotta nykytyöelämän haasteisiin voidaan vastata, on ratkaisujen otettava huomioon ainakin seuraavat viisi osa-aluetta:

Tietovarannot. On selvää, että ihmiskunta pystyy tallentamaan, välittämään ja käsittelemään jatkuvasti kasvavan määrän tietoa. Yksittäisen työntekijän on mahdotonta koittaa pysyä ajantasalla edes kaikesta oman alansa kehityksestä. Työhön suoraan liittyvän tiedon lisäksi pitäisi kuitenkin pystyä tutustumaan myös tarjolle tuleviin työkaluihin, menetelmiin ja palveluihin. Luomalla aktiivisia vertaisverkostoja, ammattiyhdistys voi auttaa työntekijää seuraamaan oman alan tietoja, mutta erityisesti tukea työn tekemiseen iiittyvien välineiden etsimistä, kilpailuttamista, hankkimista ja käyttämistä.

Omadata. Yleisen tiedon määrä kasvun ohella, meistä kaikista kerääntyy yhä enemmän myös henkilökohtaista tietoa. Kaikesta viestinnästä jää jälkiä lukuisille palvelimille. Matkapuhelin ja matkapuhelinverkko tallentavat liike- ja sijaintitietoa. Maksu- ja kanta-asiakaskortit keräävät ostostietoja. Digitaaliset sovellukset ja palvelut säilyttävät käyttötietoja. Seuraamme itse yhä monipuolisemmilla mittareilla elämämme eri osa-alueita, kuten liikuntasuorituksia, syömistä, lepoa ja unta sekä palautumista. Terveystietoja saattaa sijaita niin kunnallisen terveyskeskuksen, julkisen sairaalan, yksityisen terveysaseman kuin työterveyshuollon palveluntarjoajankin tietojärjestelmissä. Liikenne- ja viestintäministeriön tukeman mallin mukaisesti, yksilöllä tulee olla oikeus ja mahdollisuus hallita kaikkea tätä omadataa. Teknologiset keinot ovat vasta kehittymässä ja työntekijät kaipaavat luotettavaa kumppania digitaalisen henkilökohtaisten tietojen, yksityisyyden, identiteetin ja maineen  turvalliseen hallintaan. Varsinkin työelämässä henkilökohtaisten tietojen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin paljon myös eettisiä kysymyksiä. Kun pelisääntöjä luodaan, tulee ammattiyhdistyksen olla suunnannäyttäjä.

Ura. Harva jää enää eläkkeelle siitä työpaikasta, jossa työuransa aloittaa. Moni vaihtaa alaa. Yhä useammalla voi olla monta uraa samanaikaisesti: "päivätyön" – jos sellainen on – ohella voidaan tehdä keikkaa toiminimen alla, kirjoittaa asiantuntijablogia ja osallistua avoimen lähdekoodin ohjelmistokehitykseen. Ansiotyön merkitys vähenee. Ammattiyhdistysten perinteisten urapalvelujen, kuten CV-klinikan, erilaisten valmennuksien ja rekrytointiavun merkitys taas kasvaa. Palveluiden tarjonta pitää kuitenkin muuttaa jatkuvaksi toiminnaksi uran suunnittelussa ja kehittämisessä. On myös kiinnitettävä entistä enemmän huomiota oppimisen ja aikaansaamisen seuraamiseen ja todentamiseen myös akateemisen maailman ulkopuolella. Ammattiyhdistyksen tulee ymmärtää mitä MOOC-kursseja ja sertifikaattejan kunkin kannattaa suorittaa. Lisäksi avoimuutta ja viestintää eri osapuolten – työntekijöiden, työnantajien, asiakkaiden, kumppanien – välillä on lisättävä. Jos joudutaan irtisanomistilanteeseen, on ennakoinnissa ja yhteistoiminnassa jokin mennyt pieleen.

Yhteistyö. Saatavilla oleva tiedon lisääntyessä ja maailman muuttuessa monimutkaisemmaksi, toimivasta yhteistyöstä ja tehokkaista yhteistyöverkostoista tulee entistä tärkeämpiä. Verkostot levittäytyvät yli organisaatio- ja kulttuurirajojen, mikä aiheuttaa haasteita niin toimintatavoille kuin käytössä oleville työkaluillekin. Ammattiyhdistys voi auttaa sekä hyvien käytäntöjen ja kokemusten levittämisessä että itse verkostojen perustamisessa ja ylläpidossa.

Ihminen. Mitä enemmän toimeentulomme riiippuu tiedonkäsittelystä ja ajattelun laadusta, sitä vaikeampi meidän on irroittautua työstämme. Vaikka suljemme tietokoneen ruudun, ajattelu jatkuu. Sairastuneen töitä – esityksen tekoa, ohjelmointia, raportin tai artikkelin kirjoitusta – on entistä vaikeampi siirtää toiselle, eikä sairaskaan niiden työstämistä mielessään lopeta. Terveyden ja hyvinvoinnin ylläpito ovat oleellinen osa ammattitaitoamme. Ammattiyhdistyksen on ymmärrettävä lääketieteen, fysiologian, psykologian ja varsinkin ergonomian perusteet. Lisäksi tarvitaan kumppanuuksia esimerkiksi yksityisten lääkäriasemien kanssa. Kun työterveyshuolto voi vaihtua pääasiallisen työnantajana vaihtamana – tai mukana – ammattiyhdistys voi pysyä työntekijän rinnalla koko elämän.

Näiden ammattiyhdistyksen ratkaisujen lisäksi kolmikantaa tulee kehittää siten, että mietitään entistä tarkemmin mitkä asiat kuuluvat työmarkkinoiden käsiteltäviksi ja mitkä ovat yksinomaan demokraattisesti valitun hallituksen ja edelleen eduskunnan päätäntävallassa. Riippumatta siitä millä tasolla sopimuksia työehdoista tehdään, keskusteluille pitää rakentaa entistä laajempi pohja. Raskaan teollisuuden työnantajien ja perinteisten kokopäiväisten palkansaajien rinnalle pitää saada osa-aikaiset ja määräaikaiset työntekijät, pien- ja mikroyrittäjät, sekä ammatinharjoittajat. Selvää on, että työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävien, – eläkeläiset, lapset ja työkyvyttömät – yhteiskunnallisten oikeuksien puolustaminen on pääasiassa hallituksen vastuulla.

Jos vielä onnistumme lisäämään työntekijöiden osallistumista organisaatioiden päätöksentekoon, ja jopa omistamiseen, kasvatamme tasa-arvoa työelämässä ja todennäköisesti myös parannamme tuottavuutta. Voisiko Suomi ottaa vuonna 2016 johtotähden aseman nykyaikaisen työelämän rakentamisessa? Mitä mieltä olet?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Jossakin kohtaa paljastui myös,että tuo 5% tarkoittikin 5%+5%+5%.

Täytyy sanoa,että tahtoisit siirtää sellaiset asiat,jotka klassisen kapitalismin mukaan kuuluu työnantajalle,ammattiliitoille. Tiedätkö yhtään kuinka absurdilta tämä osaltaan vaikuttaa vaikka se olisikin ehkä järkevää?

Ammattiyhdistysliikettähän voi periaatteessa miettiä yhteiskunnassa ammattiylpeydestä rakentuvana liittoutumana . Siitä johtuu palkkojen ja työehtojen neuvottelu ja seuraaminen ettei näitä poljeta. Ilman minkäänlaista ammattiylpeyttä ei ole myöskään liittoja. No se siitä..

Käyttäjän TeppoValtonen kuva
Teppo Valtonen

Tosiaan, taisihan siinä yhteiskuntasopimuksen aiepaperissakin olla useampi prosentti, mm. "hintakilpailukyvyn parantaminen yhteensä 10 prosentilla keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna".

Absurdin kuuloisessa ehdotuksessani onkin taustalla havainto, että "klassiset" työsuhteet ovat ainakin osin murtumassa. Onko alhaisten kustannusten perässä liikkuva pääoma enää yhtä halukas hoitamaan samoja velvoitteita työntekijöitä kohtaan kuin mitä työnantajat perinteisesti? Voi olla, että tarvitsemme siihen tulevaisuudessa jonkun muun tahon, muuten ne jäävät kokonaan hoitamatta..?

Juuri tällainen "ammattiylpeydestä rakentuva liittoutuma" voisi olla luonteva ammattilaisten asioista laajasti huolehtiva taho.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Onko alhaisten kustannusten perässä liikkuva pääoma enää yhtä halukas hoitamaan samoja velvoitteita työntekijöitä kohtaan kuin mitä työnantajat perinteisesti?"

No tämähän on tietty kiinni siitä,että kuka antaa periksi missäkin asiassa..joko työntekijät ylpeydestään tai sitten pääoma tuottavuuden tavoittelussaan. Ne velvoitteet syntyvät yrityksen tarpeesta..voidaanhan tässä toki liikkua sosialismin suuntaan,mutta se jo epäonnistui ja tulee taatusti epäonnistumaan noin epäluonnollisena missä kulut hoitaa muut.

"Voi olla, että tarvitsemme siihen tulevaisuudessa jonkun muun tahon, muuten ne jäävät kokonaan hoitamatta..?"

Se voi olla,ongelma on tässä,että työnantajat keksiikin seuraavaksi moittia ammattiyhdistysliikettä vääränlaisesta kouluttamisesta (koska kukaan ei voi etukäteen tietää yritysten tarpeita) ja silloin kaikki asiat alkavat heittämään häränpyllyä vielä enemmän.

Käyttäjän TeppoValtonen kuva
Teppo Valtonen Vastaus kommenttiin #8

Painopiste tulee varmasti jatkossa liikkumaan edes takas yhä voimakkaammin. Hyvä esimerkki on Californian päätös Uberin ajajien työntekijästatuksesta:

http://www.nytimes.com/2015/06/18/business/uber-co...

Laajemmin vaikuttaa kuitenkin siltä, että tasapaino tulee löytymään työntekijöiden (ja yksilöiden ylipäänsä) suuremman vastuun suunnasta.

Pekka Iiskonmaki

Tuo 5% ei riitä.

Pitää poistaa tai rankasti leikata viidestä taloudelle kaikkein eniten haittaa koituvista veroista n. 5 miljardia.

Työ on ainoa voimavara, joka luo hyvinvointia. Sen jarruttaminen ja haittaaminen veroilla on todella järjenvastaista toimintaa.

Se on kuin työntäisi tikkuja polkupyörän pinnojen väliin vauhdissa koko ajan.

Duunarin pitää pystyä elämään nettopalkallaan ilman tukiaisia.

Jyrki Paldán

"Duunarin pitää pystyä elämään nettopalkallaan ilman tukiaisia."

Suomessa yli 70% kansalaisista saa elämänsä aikana enemmän tulonsiirtoja kuin maksaa suorina veroina. Retoriikka duunarin aseman parantamisesta ontuu siis ja pahasti.

Vai meinasitko että veroja laskettaisiin koskematta tulonsiirtoihin? Vaiko kenties että verotuksen painopistettä muutettaisiin työstä ja kulutuksesta pääomiin ja omistuksiin?

Käyttäjän NikoHaapaniemi kuva
Niko Haapaniemi

Ansiotulonverotus on huonovero liian kireänä. Sitä pitäisi kaikissa tuloluokissa laskea, mutta progressiivisuus säilyttää toki.

Varallisuudenverotus on hyvä vero. Metsää, maata tai kiinteistöjä on paha siirtää veroparatiiseihin. Omistuksia kuuluu verottaa.

Pääomaverotus taas kaipaa paljonkin rukkausta. Liikaa valumavikoja ja epätasaarvoisuutta.

Käyttäjän TeppoValtonen kuva
Teppo Valtonen

Itsekin toivoisin, että verotuksen painopistettä siirrettäisiin pois työn tekemisestä ja samalla ryhdyttäisiin kohtelemaan kaikkia tulomuotoja samalla progressiivisella asteikolla. Erlaiset haittaveroja, kuten energiaa ja neitsytmateriaaleja, saisi korottaa siten, että ne koskisivat täysipainoisesti myös tuontitavaraa. Myös kiinteistöveroa voisi nostaa. Mutta verotusta pitäisi ehkä käsitellä kokonaan toisessa kirjoituksessa.

Pekka Iiskonmaki

#3
Tässä tapauksessa ei edes kannata vastata. Syyn varmaan tiedät.

Jyrki Paldán

Joo tiedän. Olet täydellisen kyvytön myöntämään että esittämäsi valheellinen roska on sitä itseään, etkä keksi mitään puolustusta jolla kiemurrella asiasta irti.

Toimituksen poiminnat